Hirven ekologiaa

Artikkelista Niedziałkowska, Neumann, Borowik, Kołodziej-Sobocińska, Malmsten, Arnemo & Ericsson (2022). Moose Alces alces.

LISÄÄNTYMINEN

Vasa painaa syntyessään 13–15 kg. Yhden vasan paino on keskimäärin suurempi kuin kaksosena syntyneen vasan paino. Uros- ja naarasvasojen painossa ei ole eroa. Nuori vasa käyttää ravinnoksi emän maitoa ja kasveja ja kasvaa nopeasti vieroitusikään (n. 5 kk) asti. Kasvunopeus riippuu tänä aikana eniten maidon laadusta. Vieroituksen jälkeen kasvu hidastuu ja jatkuu hitaana useita vuosia. Hirven paino laskee lisääntymiskyvyn heiketessä vanhoilla hirvillä.
Urokset saavuttavat murrosiän jo yksivuotiaina, mutta ne eivät lisäänny aktiivisesti, sillä vanhemmat urokset voittavat ne naaraista taistellessa. Jos metsästyspaine kohdistuu elinalueella vanhoihin uroksiin ja johtaa niiden määrän vähenemiseen, myös nuoret urokset voivat lisääntyä. Vanhojen urosten lisääntymisestä ei metsästysalueilla ole riittävästi tietoa, mutta harvojen havaintojen perusteella lisääntymiskyky alkaa heiketä noin 12-vuotiailla uroksilla.

Naaraiden lisääntymisiän alkaminen vaihtelee huomattavasti alueittain. Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että rannikolla elävistä naaraista sukukypsyyden saavutti 51 % puolitoistavuotiaista naaraista, kun sisämaassa vastaava luku oli vain 8 %. Naarailla lisääntymiskyky alkaa heiketä 15-vuotiailla eläimillä.

Suomessa hirven kiima-aika ajoittuu keskimäärin syys-lokakuulle. Naaras tulee tiineeksi tavallisesti ensimmäisessä kiimassa. Joskus harvoin naaras ei tule tiineeksi ja ovulaatio voi toistua, jolloin toinen kiima tapahtuu huomattavan myöhään syksyllä. Urokset ovat moniavioisia ja taistelevat naaraista.
Puolitoistavuotiaana tiinehtyneet ja 2-vuotiaana vasoneet naaraat saavat yleensä vain yhden vasan riippumatta ravintotilanteesta ja eläimen kunnosta. Aikainen lisääntyminen voi heikentää naaraan kasvua ja tulevaa lisääntymiskykyä. Useilla moniavioisilla sorkkaeläimillä on havaittu yhteys jälkeläisten sukupuolella ja emän kunnolla (hyväkuntoiset naaraat saavat muita useammin urospuolisia jälkeläisiä). Tätä ei ole kuitenkaan todettu hirvillä. Vanhat urokset näyttävät kuitenkin saavan todennäköisemmin urospuolisia jälkeläisiä.
Kiima kestää lyhyen aikaa, jolloin vasat syntyvät keväällä suunnilleen samoihin aikoihin (toukokuun alusta kesäkuun alkuun). Naaraan kantoaika kestää keskimäärin 231 päivää (7 kuukautta ja 20 päivää). Hirvi synnyttää tavallisesti 1–2 vasaa. Harvoin syntyvät kolmoset selviytyvät harvoin hengissä.

ELINYMPÄRISTÖ

Hirvi valitsee elinympäristönsä erilaisten tekijöiden (mm. ravinnon saatavuus, metsästys, petoriski ja sääolot) yhteisvaikutuksen perusteella. Hirvet elävät monenlaisissa elinympäristöissä. Tavallisin ympäristö on havu- tai sekapuumetsä, mutta myös koivu- ja pajuvaltaiset joenrannat sekä tundrat sopivat hirville.
Talvella hirvien ravinto on heikkolaatuista ja ne suosivat nuoria metsiä, yleensä männiköitä. Vaikeissa talviolosuhteissa hirvet liikkuvat vanhemmissa metsissä, joissa lumipeite on ohuempi ja aluskasvillisuus runsasta. Kesällä hirvet elävät alueilla, joilla on rehevää kasvillisuutta. Ne suosivat mm. kosteikoita, joilla kasvaa helposti sulavaa, natriumpitoista ravintoa. Hirvet viilentävät itseään hakeutumalla puiden varjoon tai veteen. Kiima-ajan ulkopuolella naaraat hakeutuvat alueille, joissa ravinnon laatu on korkea ja petoriski vähäinen, kun taas urokset valitsevat alueen ensisijaisesti ravinnon laadun mukaan.

RAVINTO

Hirven verkkomaha ja pötsi ovat kohtalaisen pienet ja sen kyky sulattaa huonolaatuista ravintoa on melko huono. Koska hirvet ovat lisäksi suuria eläimiä, niiden on syötävä suuria määriä kohtalaisen hyvälaatuista ravintoa. Euraasiassa hirvien ravintoon kuuluu noin 250 eri kasvilajia, mutta alueellisesti hirvet syövät suuria määriä tiettyjä kasveja. Esimerkiksi Norjassa havaittiin hirvien syövän 15 puumaista ja 31 ruohovartista kasvilajia. Hirvi vaihtelee ravintokohteita päivästä toiseen täyttääkseen proteiinin, hiilihydraattien, rasvojen ja kuidun tarpeen.
Tärkeimpiä ravintokasveja ovat mm. pajut, koivut, haapa, mänty, tammi, leppä, pihlaja, vaahtera, lehmus, ruusut, vadelma, mustikka, puolukka ja kanerva sekä ruohovartiset kasvit ja vesikasvit. Keväällä ja syksyllä ravinto koostuu pääasiassa varvuista, kesällä ruohovartisista kasveista ja lehtipuiden lehdistä ja talvella oksista (koivu, pihlaja, paju) ja männystä.
Hirvet ovat erittäin valikoivia ravintonsa suhteen. Ravintotilanteen ollessa huono esimerkiksi talvella, ne joutuvat kuitenkin syömään kasveja, joita ne eivät ensisijaisesti suosi ravintonaan (esim. mänty).

LIIKKUMINEN

Monissa populaatioissa hirvet vaeltavat ravinnon perässä vuodenaikojen mukaan. Hirvet eivät välttämättä vaella, jos ne elävät eristyneellä alueella tai jos niiden elinympäristö on laadultaan homogeeninen (ravinnon saatavuus ei ole talvella parempi toisella alueella). Pohjoisessa hirvet vaeltavat pidempiä matkoja, etelässä ne vaeltavat lyhyempiä matkoja, elävät nomadisesti tai ovat kokonaan vaeltamatta.
Hirven vaelluskäyttäytymiseen voivat lisäksi vaikuttaa useat sisäiset ja ulkoiset tekijät, kuten eläimen ikä, lumipeite, petoeläinten paine, metsästys, populaation tiheys ja tieverkosto. Sukupuoli ei vaikuta siihen, vaeltaako hirvi vai ei, mutta urokset saattavat vaeltaa pidempiä matkoja kuin naaraat. Lumen sulaminen keväällä ja kertyminen talven alussa vaikuttavat vaelluksen alkamiseen.
Elinpiirit menevät päällekkäin saman populaation hirvillä. Elinpiirin koko on pienempi naarailla, nuorilla hirvillä, lumisissa olosuhteissa ja hyvälaatuisissa elinympäristöissä. Kesällä naaraat liikkuvat pienemmällä alueella jos niillä on vasoja.

KÄYTTÄYTYMINEN

Hirvet ovat pääasiassa yksineläjiä. Naaraat liikkuvat vasojen kanssa ja myös ylivuotiset vasta voivat liikkua emänsä mukana, jos naaras ei ole synnyttänyt uusia vasoja keväällä. Talvella hirvet voivat kerääntyä löyhiksi ryhmiksi, jotka liikkuvat parhailla ravintopaikoilla. Tällaisilla ryhmillä ei ole sosiaalista rakennetta, ja ne voivat muodostua yhdestä tai kummastakin sukupuolesta.
Hirvet liikkuvat aktiivisimmin aamu- ja iltahämärässä. Öisin ne liikkuvat enemmän avoimilla paikoilla ja päivisin kasvillisuuden suojassa. Vuodenaikojen mukaan hirvet ovat aktiivisimpia toukokuussa, ja urokset lisäksi syyskuussa ja lokakuussa. Talvella aktiivisuus on vähäisintä. Hirvet ovat herkkiä lämmölle ja niiden liikkuminen vähenee kun lämpötila ylittää 14 astetta. Maisematasolla liikkumiseen vaikuttavat kasvillisuus ja maastonmuodot. Vähemmän vaikuttavia tekijöitä ovat mm. tiet, jotka voivat toimia esteinä tai käytävinä. Teiden ylityksiä tapahtuu vaeltavissa hirvipopulaatioissa eniten touko- ja kesäkuussa sekä marras-tammikuussa.
Hirven tarkimmat aistit ovat kuulo- ja hajuaisti. Hirvet lepäävät mieluiten korkeammissa maastonkohdissa, joihin kulkeutuu ympäristöstä hajuja. Hirven näkökykyä on tutkittu kohtalaisen vähän. Se kuitenkaan tiedetään, että ne näkevät värejä samoin kuin muut hirvieläimet.
Kiima-aikana urokset alkavat vierailla tavanomaisen kesän elinpiirinsä ulkopuolella. Naaraiden liikkuminen ei muutu. Vasomista varten naaraat etsivät paikan, jossa on harva ja matala kasvillisuus, vasomisen jälkeen ne hakeutuvat paikoille, jossa kasvillisuus on tiheää. Petovapailla alueilla naaraat ovat vuodesta toiseen uskollisia samalle vasomispaikalle.

Eurooppalaiset hirvet ovat vähemmän rohkeita kuin Pohjois-Amerikassa, eivätkä yleensä käyttäydy aggressiivisesti ihmisen kohdatessaan.

KUOLLEISUUS

Hirvien kuolleisuus johtuu valtaosin metsästyksestä, myös niillä alueilla, joilla esiintyy suurpetoja. Ihmiset aiheuttavat lisäksi hirvien liikennekuolemia. Luonnollisia kuolinsyitä ovat petoeläimen saaliiksi joutuminen, loiset ja bakteeri-infektiot.
Suuri osa hirvipopulaatiosta ammutaan vuosittain hirvenmetsästyksen aikana (jopa kolmasosa kaikista hirvistä). Metsästys on valikoivaa ja aiheuttaa hirvipopulaatiossa vääristyneen ikä- ja sukupuolirakenteen, jossa on paljon suhteellisen paljon naaraita ja vähän nuoria uroksia. Eniten ammutaan aikuisia uroksia ja yli 8-vuotiaat urokset ovat harvinaisia. Selviytyminen riippuu vahvasti hirven sukupuolesta ja iästä. Norjassa hirvet jäävät metsästäjien saaliiksi todennäköisesti vanhempina.

Vasoista noin 10 % kuolee ensimmäisen kesän aikana, jos alueella ei ole suurpetoja. Suurimmat vasojen kuolemaan johtavat syyt ovat suuri populaatiotiheys ja sääolot, jotka johtavat ravinnonsaannin vähenemiseen ja emojen heikentyneeseen maidontuottoon. Sudet ja karhut voivat vaikuttaa voimakkaasti vasojen kuolleisuuteen sellaisilla alueilla, joissa suurpetoja on vielä jäljellä. Alle kuukauden ikäinen vasa on riskissä jäädä karhun saaliiksi (selviytymisprosentti karhualueilla 36 %), mutta vanhemmat vasat pääsevät karhuja jo juosten pakoon. Sudet saalistavat harvoin tai eivät ollenkaan pieniä vasoja kesällä, mutta syksyllä vasojen riski jäädä suden saaliiksi kasvaa hieman.
Karhu voi tappaa aikuisen hirven vain jos hirvi on huonossa kunnossa esimerkiksi talven jälkeen. Susi- ja karhualueilla pedot voivat aiheuttaa vasoilla lisääntynyttä kuolleisuutta, mutta ei yleensä yli 44 %. Sudet saalistavat menestyksekkäämmin kaikenikäisiä hirviä kuin karhut.

Suurin uhka lajille aiheutuu ihmisen aiheuttamasta laajamittaisesta elinympäristön muutoksesta. Lajia ei ole tällä hetkellä arvioitu uhanlaiseksi.

Posted on July 26, 2024 05:58 PM by lindalotjonen